3 posts tagged “apurahat”
Taas hyviä apurahauutisia: BTJ Kustannukselle sarjakuvapiirtäjän opasta tekevä Mari Ahokoivu on saanut kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaostolta tuhannen euron suuruisen apurahan työtään varten. Apuraha on nuoren taiteilijan ensimmäinen - mutta ei varmastikaan viimeinen.
Viime tingan muistutus kaikille ensimmäistä tietokirjaansa tekeville: vielä tänään ehditte hakea Suomen tietokirjailijoiden esikoistietokirja-apurahaa. Mutta muistakaa huolehtia siitä, että saatte kirjekuoreenne tämän päivän postileiman.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on jakanut kohdeapurahansa vuodelle 2007. Meidän kannaltamme luettelon kiinnostavimpia nimiä ovat Ville Vuorela ja Jaakko Stenros. Ville sai 3000 euron apurahan Pelintekijän käsikirja -nimisen teoksen kirjoittamiseen ja Jaakko tuhat euroa pienemmän summan 2000-luvun supersankareita käsittelevään kirjaan.
Molemmat teokset ilmestyvät vuonna 2007 ja ne julkaisee - tämän te varmaan arvasittekin - BTJ Kustannus.
Kaiken kaikkiaan kohdeapurahoja sai 42 henkilöä, joten lähes viisi prosenttia saajista oli BTJ:n (tulevia) tietokirjailijoita. Ei mikään hullumpi luku.
Kirjoittajien puolesta on helppoa olla iloinen. Kustantajallekin uutinen on oikein mainio. Kun Tiedonjulkistamisen neuvottelukuntakin pitää tulevia kirjojamme tukemisen arvoisena, on helppo uskoa olevansa oikeilla jäljillä.